Kolme kevään päivää Jyväskylässä toi mukanaan 46 merkityksellistä kohtaamista, kirjaimellisesti hetkiä, joissa jaettiin tarinoita, naurua, ajatuksia ja hiljaisuutta. Jo matkan alussa tuntui, että nämä päivät kantavat pitkälle, oli hyvä fiilis. Kevät oli saapumassa, ja sen mukana myös muistutus siitä, kuinka tärkeää on kohdata toisemme. Ihminen todella tarvitsee ihmistä.
Ikääntyvät eivät ole vain palveluiden kohderyhmä, vaan valtava voimavara. Sen sai kokea konkreettisesti, kun kohtasimme monenlaisia ihmisiä: runoilijoita, taidemaalareita ja elämänkokemuksensa kautta viisautta jakavia ihmisiä.
Yksi erityisen koskettava hetki oli, kun saimme luvan jakaa Aune P:n runon “Äiti kaukana”. Se pysäytti lempeästi muistojen, sukupolvien ja rakkauden äärelle. Se pysäytti siihen, miten yhteys säilyy, vaikka välimatka kasvaa.
Äiti kaukana
Tänä keväänä synnyn uudelleen lapseni muistoihin.
Olen siellä nuori äiti.
Pieni käsi ojentaa voikukkia hikisessä nyrkissä.
Hän muistaa minua.
Kaukaisesta kaupungista hän sanoo minulle: ”Äiti, muistatko?”
Lapseni kulkee lätäkköisellä tiellä oman lapsensa kanssa.
Lätäkön vedessä heijastuvat hänen kasvonsa.
Pieni saapasjalka rikkoo veden pinnan, väreet tekevät ryppyjä kuvajaiseen ja vesi samenee.
Lapseni kuiskaa: ”Sinäkö siinä, äiti?”
Lähetän hänelle hymyn kaukaiseen kaupunkiin.
Aune P.
”ÄITI” taiteilija Galina Detchueva
Ensimmäinen päivä täynnä yhdessä oppimista ja kohtaamisen iloa
Ensimmäinen päivä vei meidät Huhtasuolle, missä tapasimme suuren joukon eläkeläisiä.
Vietimme yhdessä tunnin aivotreenien parissa – harjoittelimme muistia ja vietimme mukavan hetken yhdessä.
Sieltä matka jatkui Viitasaarelle, missä sama lämmin tunnelma jatkui. Jokainen kohtaaminen oli erilainen, mutta kaikissa oli läsnä aito kiinnostus toista ihmistä kohtaan.
Jälleen kerran tuli todistettua se, että opimme aina toisiltamme. Vierailimme myös omaishoitajan luona ryhmän päätteeksi, sillä hän ei päässyt paikalle. Viitasaarella tapasimme myös lahjakkaan taiteilijan Galina Detchuevan, ja hänen luvallaan laitamme muutaman kuvan teillekin näytille.
Päivä oli täynnä merkityksellisiä hetkiä ja kohtaamisia, jotka jäivät mieleen pitkäksi aikaa. On hienoa huomata, miten yhdessä vietetty aika voi tuoda hyvää mieltä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Huhtasuon eläkeläiset vauhdissa
Aivotreenit käynnissä
Taiteilija Galina Detchueva
Toinen päivä oli juhlaa, oppimista ja yhteisöllisyyttä
Seuraavana päivänä kokoonnuimme Jututtaja-koulutukseen Piippurannassa. Päivä sai juhlavivahteen, kun juhlistimme samalla Jyväskylän 189-vuotissyntymäpäivää mansikkakakun kera. Tunnelma oli lämmin ja yhteisöllinen. Koulutuksessa vahvistettiin taitoja, jotka ovat yksinkertaisia mutta korvaamattomia: kuuntelemista, läsnäoloa ja kohtaamista.
Jututtajakoulutukset ovat aina olleet paikkoja, joissa muistellaan menneitä ja jaetaan kokemuksia. Niin myös tänään – keskusteluissa kuljettiin iloisista muistoista aina ihmiselämän vaikeuksiin asti. Oli hienoa huomata, miten avoin keskustelu ja toisten kuunteleminen lisäävät ymmärrystä ja tuovat ihmiset lähemmäs toisiaan.
Jututtaja-koulutuksessa oli myös haikeutta. Koulutimme hankkeen viimeiset jututtajat – vapaaehtoiset, jotka tuovat keskustelun ja läsnäolon kautta merkitystä ikääntyvien arkeen. On vaikea päästää irti, kun tietää, miten tärkeää tämä työ on. Vaikka hankkeen päättyessä emme voi enää olla samalla tavalla tukena, on lohdullista tietää, että vertaistuki jatkuu Monikon kautta. Toivomme jokaiselle jatkajalle voimaa ja iloa tärkeään tehtäväänsä.
Uudet Jututtajat Jyväskylässä
Kolmas päivä herkkiä aiheita ja tärkeitä keskusteluja
Viimeinen päivä pysäytti ehkä kaikkein eniten. Kuolemaan liittyvissä työpajoissa kävi selväksi, että aiheesta tarvitaan lisää tietoa ja ennen kaikkea enemmän avointa keskustelua. Puhuimme muun muassa hautaamisen käytännöistä ja kustannuksista – asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia, mutta joista puhuminen ei ole aina helppoa. Silti juuri näissä keskusteluissa syntyi syvää ymmärrystä ja yhteyttä.
Keskusteluissa nousi vahvasti esiin myös se, että tarvitsemme kipeästi lisää tietoa näistä asioista sekä rohkaisua niiden ennakoivaan pohtimiseen. Omien toiveiden ja käytännön järjestelyjen miettiminen etukäteen voi tuntua vaikealta, mutta se helpottaa merkittävästi omaisten taakkaa silloin, kun sen aika tulee.
Kohtaamisten voima kantaa eteenpäin
Jämsässä meitä odotti vielä yksi lämmin yllätys, kun tapaamiseen saapui myös suuri joukko kantasuomalaisia. Keskustelu laajeni luontevasti moniin arjen tärkeisiin teemoihin: turvarannekkeisiin, palveluasumiseen, kustannuksiin sekä siihen, miten eri palvelut todella toimivat. Erityisen vahvasti esiin nousi vertaistuen merkitys. Kokemusten jakaminen, kuulluksi tuleminen ja toisten samankaltaisten tilanteiden ymmärtäminen loivat tilaan luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Juuri tällaisissa hetkissä konkretisoituu, kuinka tärkeää on, että ihmisillä on mahdollisuus kohdata ja keskustella avoimesti aivan kaikesta, mikä elämässä on olennaista.
Aivotreenit Jämsässä
Monikko on yhteisöllisyyden suunnannäyttäjä
Keski-Suomessa meitä vastassa oli tuttuun tapaan lämmin vastaanotto. Yhteistyö Monikko ry:n ja kollega Alina Ahtamon kanssa muistutti, kuinka merkityksellistä paikallinen, ihmisläheinen työ voi olla.
Monikko on upea esimerkki siitä, miten ikääntyvien kanssa tehtävä toiminta voidaan tuoda osaksi arkea – asuinalueille, ihmisten luo. Se mahdollistaa yhdessä tekemisen kielestä ja taustasta riippumatta.
Tällä matkalla kohtasimme kantaväestön lisäksi ikääntyviä Venäjältä, Ukrainasta, Iranista ja Kongosta.
Vieraskielisten ikääntyvien tilanne ei ole helppo. Julkinen keskustelu maahanmuutosta ja ikääntyvistä maahanmuuttajista on usein sävyltään raskasta, eikä se tee työtä heidän kanssaan helpommaksi.
Silti elämä jatkuu – ihmiset elävät, ikääntyvät, muistelevat ja toivovat. Tarve tulla kohdatuksi ei katso kieltä tai taustaa.
Toivomme kaikille merkityksellisiä keskusteluja ja rohkeutta kohdata erityisesti niiden kanssa, jotka kaipaavat seuraa eniten. Toivottavasti kohdataan taas pian.
Lisätiedot:
https://mukes.fi/page.php?id=134
Finnish 
English 
Russian