Viitasaarella järjestetään keskiviikkona 23. lokakuuta monikulttuurinen tapahtuma, joka kutsuu seurakuntatalolle yhdessä kokkailemaan ja keskustelemaan kotoutumisesta. Tapahtuman toteuttavat kaupungin kanssa yhteistyössä seurakunta ja keskisuomalainen monikulttuurinen yhdistys Monikko ry.
Kotoutumisessa tärkeää on osallistumismahdollisuudet ja tilaisuudet tulla erilaisiin tapahtumiin mukaan. Sellaiset tapahtumat ovat hyviä, joissa maahanmuuttanut henkilö voi tutustua uusiin ihmisiin ja löytää uusia ystäviä. Monikulttuurisissa tapahtumissa myös kantasuomalaiset voivat löytää itselleen uuden ystävän tai tulla kulttuuritulkiksi paikkakunnalle muuttaneelle uudelle asukkaalle.
Kotoutuminen on kaksisuuntaista ja yhteisöllistä. Viitasaarella kotoutumista on edistänyt seurakuntien ja muiden yhteisöjen, kuten työpaikkojen, monipuolinen tuki. On autettu kodin perustamisessa, läksyissä ja asioinnissa julkisissa palveluissa. Kaupungin puolella kotoutumisasiat ovat hyvinvointikoordinaattori Pauliina Koiviston työpöydällä. Vieraskielisiä asukkaita on Keski-Suomessa 13.067 henkilöä ja vuosikasvu on 500 asukasta. Viitasaarella heitä on Tilastokeskuksen vuoden 2024 tiedon mukaan 152 asukasta. Suomen uusin kotoutumislaki tulee voimaan 1. päivä tammikuuta 2025. Kotoutumislain tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttaneiden työllisyyttä, työllisyyttä tukevia valmiuksia, kielitaitoa ja osallisuutta yhteiskuntaan. Lain tavoitteena on myös edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien kesken.